Noniin pitkästä aikaa pääsen taas kunnolla kirjoittelemaan kuulumisia. Nyt on tosiaan kotona Internet ja se on kyl ihan kiva juttu. Pystyy taas lueskelemaan uutisia ja kuuntelemaan musiikkia. Tulin juuri kaupasta ja kannoin kotiin taas repullisen vettä. Täällä kyllä huomaa, että arvostaa taas puhdasta juomavettä taas ihan uudella tavalla. Kyllä tuota vettä voi raanastakin juoda, mutta se on aika erikoisen makuista ja aivan sameaa. Eli puhtaasti juomaveden haen kaupasta ja ruuanlaitossa jne käytän tuota kraanavettä. Mutta voisin taas hieman listailla ihmetyksen asioita, joita tässä kuussa täällä on tullut mietiskeltyä oman pään sisällä.
* Kävin tuossa joitakin viikkoja sitten takaperin kokeilemassa sairaskassani kuntosalia ja sieltä piti bussilla selvitä kotiin. Lisäksi olen aloittanut espanjan kurssin, mihin minun pitää selvitä bussilla. Opin kaksi asiaa. Mikäli haluat, että bussi pysähtyy on sinun melkeinpä hypättävä bussin eteen tai näin ainakin paikalliset tekevät. Välillä voi mennä montakin bussia ohi ennen kuin tärppää ja saat pysäytettyä bussin. Viittominen toimii joskus ja joskus ei. Lisäksi busseilla ei ole täällä minkäänlaisia aikatauluja, joten bussipysäkille mennään vaan odottelemaan ja katsomaan josko bussi tulee. Joskus bussi tulee joskus ei. Välillä samannumeron busseja voi tulla viisikin peräkkäin ja joskus ei ollenkaan. Eli siis aikamoista arpapeliä on busseilla liikkuminen.
* Transmilenio eli bussi, joka toimii, kuten metro (mutta maanpäällä), onkin sitten toinen lukunsa. Tämän bussin kyytiin kyllä pääsee sen puolesta, että se pysähtyy pysäkeillä. MUTTA joskus kyytiin ei mahdu. Siis ihan oikeasti ei vaan mahdu. Se on aivan hullua. Ja joskus, kun saat itsesi tungettua bussin kyytiin, et mahdu ulos silloin, kun haluaisit. Silloin ei muu auta, kuin jäädä pois siellä, missä mahtuu. Täällä jo liikkuminen paikasta toiseen on ihan omanlaisensa seikkailu. Bogotan alueella pitää lisäksi aina varata matkaan kaksikin tuntia, koska matka-ajat vaihtelevat sen mukaan, kuinka ruuhkaista sattuu olemaan. Yleensä ruuhkat ovat jäätäviä. Tästä Transmileniolla kulkemisesta ja busseilla kulkemisesta voisi täällä kirjoittaa kirjan.
* Tästä pääsenkin seuraavaan hauskaan faktaan eli käsilaukku on täällä turha. Joskus käsilaukku on nimittäin liikaa, jos haluaa mahtua bussin tai transmilenion:in kyytiin. En ole montaa matkaa taittanut, ettenkö olisi nähnyt, että jonkun reppu tai laukku ei olisi jäänyt ovien väliin. Tällaiselle suomalaiselle, vaikka olenkin matkustellut jonkun verran, on tämä ollut ihan uskomaton juttu. Välillä tuntuu, että olisin piilokamerasssa.
* Päätin eräänä päivänä testata, miten paikallinen posti täällä toimii ja laitoin kirjeen tulemaan Suomeen. Hetken kesti tajuta, että paikallinen posti on täällä nimeltään 4-72. Jo pelkästään postin nimi kertoo maasta aika paljon. Täällä on niin monet asiat ihan mullin mallin 🙂
* Ennen kuin tulin Kolumbiaan selvittelin paljon kaikkia faktoja tästä maasta. Minulle on selvinnyt, että useiden uusien ystävieni palkka on tosiaan sen 250€ kuussa. Se on myös aivan älytön juttu ja selittää paljon sitä, että täällä melkeinpä kaikki asuu isoissa porukoissa. Samassa talossa voi asustella useakin perhe. Hintataso on täällä matala, mutta kaikki mukavuudet, mihin olemme Euroopassa tottuneet, ovat täällä ihan yhtä kalliita, joten niihin ei monellakaan ole täällä varaa. Täällä ei harrasteta shoppailua ja perheillä ei ole useita autoja ja harrastuksia. Tämä kaikki vaikuttaa tosi paljon siihen, miten täällä eletään.
* Kuten jo aiemmin olen manannut, sijaitsee Bogota 2,7 kilometrissä. Tämä on vaikuttanut todella paljon lempiharrastukseeni eli lenkkeilyyn. Lenkkeily ei ole todellakaan ollut helppoa täällä. Ihmettelin aluksi, että kävellessä jo hengästyy ja koitin juosta lenkkejä samaa vauhtia kuin Suomessa. Eihän siitä mitään tullut. Google onneksi kertoi minulle, että saan 1/4 osan vähemmän happea kuin Suomessa, joten fiksuna likkana päättelin, että myös vauhtia pitää tiputtaa sen verran. Olen nyt pari kuukautta hölkötellyt huomattavasti hitaammin ja kyllä se uusi lenkkeilyrutiini alkaa sieltä löytyä pikku hiljaa…
* Työpäivät ovat täällä hyvin erilaisia kuin Suomessa. Täällä ei tunneta työaikoja, joten toimistolle saavutaan noin klo 8 ja lähdetään kotiin noin klo 17:30. Monella tosin on tapana höpötellä puolet päivästä, jolloin töihin jäädään sitten pitemmäksi aikaa. Täällä työpaikka on toinen perhe ja mitään työrauha sääntöjä ei ole. Oikeastaan, mitä enemmän keskeytät työkavereita ja puhut ja käyt pussailemassa työkavereita poskelle sen parempi. Jostain syystä kaikki työt kyllä loppujen lopuksi aina saadaan tehdyksi, vaikkakin tapa, jolla siihen päästään on Eurooppaa huomattavasti kaoottisempi.
* Parveketupakointi on Suomessa pitkään ollut puheenaiheena. Minun taloyhtiöni on neljän talon kompleksi ja koko alueella on tupakointi kielletty. Täällä on joitain sääntöjä, kuten tämä, mistä olen aidosti yllättynyt. Jännä, että tälläinen sääntö on täällä saatu läpi ja Suomessa asiasta vielä väännetään.
* Olin eräs viikonloppu työkaverin perheen kanssa reissussa. Etukäteen tiesin vain, että menemme Bogotan lähellä olevaan historialliseen kylään. Reissu oli vähintäänkin mielenkiintoinen. Matkaan lähdettiin moottoripyörillä. Pääsin työkaverini sukulaispojan kyytiin. Matka-ajaksi minulle sanottiin kaksi tuntia. Noh eihän sekään ihan niin mennyt… Oltiin reissussa yhteensä kahdeksan tuntia, eikä päästy edes määränpäähämme, koska poliisi oli sulkenut teitä. Kuulemma ihan vain huvin vuoksi. On siis mahdollista, että jossain vaiheessa Bogotasta ei vain yksinkertaisesti pääse pois, koska poliisi on päättänyt, että jotain tietä ei vain käytetä.
Mopporeissusta innostuneena meninkin sitten ostamaan lentoja. Tiedossa olisi siis reissut Panamaan ja Cartagenaan.
Jiihaa 🙂