On tullut viime aikoina kirjoiteltua tänne vähän vähemmän, kun ollut aika kiire ja poikki aina iltaisin, kun päässyt kotiin. Viime torstaina oli espanjan kurssin tentti ja se meni ihan hyvin. Nyt pitäisi sit jaksaa taas itse opiskella. Sovittiin muutaman työkaverin kanssa, että ruokkiksella aletaan opiskelee. Joka toinen päivä enkkua ja joka toinen päivä espanjaa. Koitan lisäksi opetella uusia sanoja päivittäin. Tosiaan täällä, kun ei oikein pääse työn makuun ennen, kun oppii espanjaa. Pitäs varmaa muuttaa blogin nimi espanja, mission impossible?… Kyl se on rankkaa ja luulen, et jos tän kielen viel opin niin sit alkaa riittää kielten opiskelu pikkuhiljaa.
Onneksi mulla on noi mun työkaverit. Niiden ansiosta mua ei päästä tääl huijaa rahajutuissakaan. Esimerkiksi kun meinasin, et meen kampaajalle ni ne sano, et se saa maksaa maksimissaan 20.000 COP ja samoin mun vagabondit hajos ni kuulemma suutarissa sama juttu. Lisäksi tänää koitin käydä useammassa pankissa maksamassa nettilaskua ni ei onnistunu, enkä tajunnu miksi ei. Noh johan selkis, ku työkaveri lähti mukaan. Lasku piti mennä maksamaan sellaseen pikkukiskaan kaupan perällä. Tääl kyl ihan hullua toi laskujen maksu.
Kyllä mä vissii vähän oon oppinu espanjaa, kun ostin juoksukengät ja ne olikin liian isot, niin rahojen takaisin saaminen ei täällä olekaan niin helppoa, kun Suomessa. Laitoin ehkä 20 espanjankielistä meiliä asiakaspalveluun ennen kuin sain vahvistuksen. Menin kauppaan, mutta siellä ei ollut kassassa tarpeeksi rahaa niin menen huomenna hakemaan rahat. Pitäkää peukkuja, ettei tule lisää yllätyksiä. Huoh. Siinä meni taas yksi ilta sählätessä tällasia käytännönasioita. Noh päivä kerrallaa.
Nyt kun mun espanjan kurssi loppui pitää taas olla työpaikalla klo 8-17:30 joka päivä. Aika pitkältä tuntui päivä taas, kun ei ole tottunut. Juoksin töistä kotiin niin sillon olen kotona 18:30. Tän jälkee suomen työpäivät tuntuu taas aika lyhyiltä. Töissä on ollut hullunmyllyä ja mun työnkuva muuttuu päivittäin. Eli vieläkin on aika vaikea sanoa, mitä tulee tapahtumaan. Uusi organisaatio alkaa muotoutua ja suomen loma lähestyy niin ehkä se tästä pikkuhiljaa.
Tässä maassa ei kyllä sähköpostilla tee mitään. Olen huomannut täällä, että jos laittaa jollekin sähköpostin se ei todellakaan tarkoita, että asia olisi hoidettu. Vastauskaan ei tätä takaa. Kaikki asiat pitää lisäksi vahvistaa soittamalla tai menemällä kyseisen ihmisen luokse. Tämä on tietysti huono siinä mielessä, että jos jotain menee pieleen ei asiasta ole mustaa valkoisella, koska lopullisesti asia on hoidettu suullisesti. Lisäksi esimies pitää aina pitää cc:nä. Jos esimies ei ole cc:nä on se sama kuin et olisi tehnyt mitään. En oikein tiedä pitäisikö sopeutua tähän tapaan vai pitäskö koittaa tehdä omalla tyylillä. Kai ainakin toistaiseksi pitää pystytellä jonkunlaisessa välimuodossa. Lisäksi täällä on työelämässä kilpailu kovaa. Kaveria ei auteta, koska pelätään, että sitten oma asema heikkenee, jos toinen oppiikin työt paremmin. Hullua. Itse on tottunut sellaiseen, että tekee töitä firman eteen ja tiimin eteen ei omaksi parhaaksi. Aika näyttää onko minusta siihen.
Noh joo mutta alankin nyt katsomaan Netflixiä. Ja sitten taas unten maille ja huomenna jatkan taistelua. Tulee kyllä suomen pikaloma enemmän kuin tarpeeseen. Lattarikulttuuri…Se on tehnyt musta vassarin 😀 Kiitos vaan geenit, että on maailmannälkä ja äiti siitä, että minusta on tullut taistelija. Tämän kokemuksen jälkeen kaipaa hetken varmaankin hiljaiseloa. Katsotaan miten tytön käy.