
ARGH! Oli taas nolo tilanne aamulla. Seisoin hississä kolmen miehen keskellä ja hissi tuli kolmanteen kerrokseen, jossa meidän kaikkien piti jäädä pois. Noh, minä siinä nökötän ja räplään puhelinta, kun tajuan, herranjestas! Ne kaikki ukot siinä odotti, että minä NAINEN, menen ensin ulos hissitä ja sitten hekin kehtaavat sieltä tulla ulos. Eli siis täällä POIKKEUKSETTA naiset menee, joka paikkaan edeltä. Siis autoon, autosta pois, ovesta, hissistä jne jne. Ihan hullua. Tai siis tosi outo fiilis tulee tommosesta. Miksi minun pitäisi saada mennä ensin, koska olen nainen?? Onhan se kohteliasta, mutta pitää varmaa kokeilla, että näytän jollekin miehelle, että mene vain ensin, niin saankohan minä siitä *hyväkäytös* -mitalin. Vähän epäilyttää, varmaankin vaan hullun akan maineen (tosin se minulla taitaakin olla). Toinen aika hauska ero Suomeen on se, että meidän firmassa Suomessa suurin osa myyjistä oli miehiä, kun täällä taas kaikki ovat naisia. Pitääkin ihmetellä ja katsoa, miksi näin on. Kun oppii kieltä, niin alkaa ymmärtämään ehkä ihan uudella tavalla toimistomme sisäistä dynamiikkaa. Joitan yhtäläisyyksiäkin olen kyllä huomannut.

Kuten jo aiemmin olen kirjoittanut, niin joka puolella täällä on vartijoita. Sen lisäksi esimerkiksi, jos menee supermarkettiin on ovella vartija ja kun tulet ulos ruokakaupasta, vartija tarkistaa, että sinulta löytyy kuitti, joka mätsää ostosten kanssa. En oikein tiedä, mitä ajatella tästä. Toinen mietteitä herättänyt asia on armeijan tyypit, jotka näkyvät katukuvassa konekivääreineen. Päässä on pyörinyt paljon ajatuksia, kuinka onnellisia me Suomessa olemme, kun ruokakaupassa ja työmatkalla ei tarvitse pelätä tai edes nähdä aseistautuneita henkilöitä. Se on jotenkin niin väärin, että nämä kaikki ihanat ihmiset, kehen olen täällä jo tutustunut, elävät ympäristössä, jossa tällaista tarvitaan. En ole täällä joutunut pelkäämään kummemmin, mutta kyllä tuollaiset konekiväärit katukuvassa laittavat mietteliääksi. Miksi ihmiset eivät vain voi elää rauhassa ja miksi on huumeidensalakuljettajia, vallan- ja rahanhimoisia hulluja…
Noh hieman kevyempiin aiheisiin ennen nukkumaanmenoa. Kuvissa lounasta. Ylhäällä oleva keitto on bogotalainen erikoisuus. Kana-maissikeitto. Namnam. Ja kaiken kanssa täällä tarjoillaan riisiä. Oikealla kuvassa lounas, jossa kanaa mansikkakastikkeessa, riisiä ja perunaa sekä kerranki vähä vihanneksia.
Tänään puhuttiin töissä, että miksi minä halusin Kolumbiaan. Olihan se kieltämättä aika hankala selittää, kun täältä moni haluaisi Eurooppaan, mutta mahdollisuudet ovat todella paljon huonommat päästä.,. Ei sitä lähellekkään aina osaa arvostaa sitä vapautta, minkä Suomen passi on suonut minulle tavalliselle pulliaiselle. Koko maailma on avoinna, toisin kuin niin monelle muulle täällä. Olen alkanut jopa entistä enemmän miettimään Eurooppaa ja eurooppalaisia. Oikeasti nyt pitäisi ihan kaikkien ymmärtää lopettaa kaikenlainen ahnehtiminen. Oikein itselle tuli paha mieli, kun mietin joku päivä, et hitsi, kun olen kolmekymmentä kohta ja minulla ei ole mitään. Kunnes tajuan, että kollegani asuu edelleen kotona, koska täällä ei juuri kellään ole varaa asua yksikseen.
Joskus muistan uhonneeni, että tuon treffikulttuurin Suomeen. Noh, enpä mä sitä tehnyt, mutta nyt olen keksinyt jotain paljon parempaa. Aion tuoda yhteisöllisyyttä ja jakamista Suomeen. Eli täällä kun mennään tauolle ja jos jollain on eväsleipä mukana ja muilla ei mitään, niin sitten jaetaan se yksi leipä. Tai vaikka kaikilla olisi jotain niin silti annetaan omastaan myös muille.
Lisäksi olen miettinyt, että onkohan täällä yhtä järkyttävät itsemurha- ja masennustilastot kuin Suomessa… Jos minulta kysytään niin pitäisi olla, sen perusteella, mitä olen nähnyt. Jostain kumman syystä täällä vaan jaksetaan hymyillä. Luin yksi aamu hesarista artikkelin, että kosketus lisää ihmisten onnellisuutta. Täällä on paljon todisteita tuohon väittämään, koska täällä työkaveria halataan. Työkaveria kosketaan ja annetaan poskipusuja. Sellaiseen tosi välittävään ja välittömään tyyliin. Tosin kyllä mul tulee vanhasta merituontitiimistä suomessakin yksi tällainen henkilö mieleen, joka tällaista hyvää mieltä jakaa eteenpäin. Olen aika ihmeissäni, että minä tällaista kirjoitan, koska olen aina ollut tosi tarkka minun yksityisestä tilasta, mutta ihminen muuttuu 😉 Mutta pointti tässä siis on, että Suomi on ihana maa ja Eurooppa tulee aina olemaan minulle koti. Silti huomaan, että aina voi oppia uutta ja tuoda jotain hyvää tänne Suomesta ja toisin päin. Aion esimerkiksi opettaa täällä, että suomalaisen sanaan voi luottaa ja jos jotain luvataan tai sanotaan niin se on sitten niin.
Välillä kun olen tuolla toimistolla ja teen töitä tutuilla työvälineillä unohdan, että edes olen poissa Euroopasta….kunnes… tulee sähkökatko. Ne ovat täällä yleisiä ja sen vuoksi esimerkiksi tietokoneet sammutetaan joka yö. Tässä taas yksi asia, mitä on Suomessa tottunut pitämään aika itsestäänselvyytenä.
Mutta mukavaa viikonloppua! Kirjoitelkaapas minulle kuulumisia vaikka Facessa. On mukava kuulla miten teillä menee siellä Suomessa tai missä menettekään 🙂
4 replies on “Arjen ihmetyksen aiheita”
Vitsi tää on niin kiehtovaa luettavaa tää sun blogi! <3 hyvä Titta!
Voi jestas oot kyllä kova likka! Koitahan pysyä yhtenä kappaleena siellä niin me täällä jännityksellä lueskellaa kuulumisia 😄👍🏼
joo sit ku pääsee vielä paremmin kotiutumaan niin pystyy enemmän tekeeki täällä. nyt viel ei paljoo muuta ehdi ku töissä käydä ja hoitaa asioita.
koitetaan 🙂 ja tsemppiä kans sinne!