Eilen sain ensi kosketuksen täällä lattareiden jalkapallohulluuteen. Menimme töiden jälkeen Fontiboniin katsomaan jalismatsia Kolumbia vas. USA. Toimistokin suljettiin puoli tuntia etukäteen. Fontibon on lähellä toimistoa oleva kaupunginosa, joka ei ole köyhintä aluetta, mutta aika rähjäistä. Fontibonissa on paljon pikkukatuja baareineen ja ravintoloineen. Baarit ovat pieniä kuppiloita, joissa yleensä ei voi maksaa kortilla ja tunnelma on tiivis. Taustalla soi reggaeton, salsa ja bachata tai mikä musiikki vain ihmisillä sattuu tulemaan mieleen. Otettiin muutama olut ja seuraamme liittyi työkavereita, kenen kanssa en vielä ollut päässyt oikein juttelemaan, ja tuntui, että muutaman oluen jälkeen espanjakin sujui paljon paremmin ja ihmiset myös uskaltautuivat minulle jutella normaalia enemmän.
Seuraavaksi mentiinkin kauan pelkäämääni tanssipaikkaan. Täällä siis biletys on sama asia kuin tanssiminen. Musiikki on erittäin tärkeää koko kansalle ja suurin osa tanssii hyvin, vaikka koittavat minulle selittää, että on niitä huonojakin tanssijoita. Täällä baariin tai ravintolaan mennessä tilataan yhteisesti eli kaikki tilaa mitä vain ja lopuksi lasku jaetaan kaikkien kesken tasan. Nyt tilattiin olutta ja pullo aguardienteä, pähkinöitä ja appelsiininviipaleita. Aguardiente on Kolumbian kansallisjuoma, maistui aika samalta kuin peruskossu 🙂
Minä ainoana blondina baarissa sain ihan liikaakin huvittuneita katseita, kun koitin siellä tanssia. Opettajia riitti meidän porukassa ja yleisö sai hyvät naurut, kun yritin pysyä perässä. En vielä tunnista, mikä musiikki on mitä, niin hieman vaikea tietää askeleita. Noooh jotenkin selvisin tilanteesta ja kaipa sitä peruslattareita täällä väkisinkin tulee oppimaan. Onneksi peli alkoi ja tanssilattian tilalle tuli kisakatsomo. Olen Saksassa työskennellessäni nähnyt jonkun tason jalkapallohulluutta, mutta täällä päästiin taas ihan uudelle tasolle. Kolumbia voitti 2-0 ja aina kun tuli maali koko baari räjähti todella kovaääniseen juhlintaan ja tanssiin. Lisäksi koko kansa on pukeutunut pelipäivinä Kolumbian virallisiin maajoukkuepaitoihin. Aika yhteisöllistä.
Noh löysin minä tästäkin kaikesta nurjan puolen. Kolumbiassa suurin osa on katolisia, kuten olen aiemmin kirjoitellutkin. Tietyllä tavalla taas kerran uskonnollisuus tuntuu hieman tekopyhältä, koska on paljon sääntöjä, mutta niitä ei monikaa noudata aidosti vaan uskonnollista elämäntyyliä pidetään yllä, mutta kaiken tämän takana kuhisee. Irtosuhteet ja ehkäisy ovat syntiä, mutta samaan aikaan seksimotellit ovat täynnä ihmisiä. Eli irtosuhteita harrastetaan piilossa sukulaisten silmiltä (tuttavuuksia ei voi viedä kotiin, koska samoissa asunnoissa voi asua kokonaisia sukuja). Lisäksi perhe on kaiken etusijalla, mutta esimerkiksi baari-illat menevät usein hyvinkin läheisissä tunnelmissa vastakkaisen sukupuolen kanssa, oli kotona odottamassa lapsia tai mies/vaimo. Eli periaatteessa täällä perhearvot ovat tärkeitä, mutta samaan aikaan kulisseissa touhutaan ties mitä. Suomessa tällainen ei mielestäni ole nuorten joukussa kovin yleistä, vaan suurin osa on joko sinkkuja tai parisuhteessa. Täällä raja on paljon häilyvämpi. Eli naimisiin on mentävä nourena ensimmäisen rakkauden kanssa ja sitten kitkutellaan yhdessä ja eletään nuoruutta salaa suvulta. Jännityksellä odotan mitä tämän kulttuurin takaa vielä paljastuukaan.
