Viime päivinä on tullut paljon mietittyä yhteiskuntaa ja eroavaisuuksia Suomeen. Kolumbia on pahasti kahtia jakautunut monessa asiassa; Rikkaat ja köyhät, rumat ja kauniit, lihavat ja laihat, kyllä rauhalle vai ei…Lisäksi osa kansasta sotii, kun taas toiset elävät ihan normaalia keskiluokkaista elämää. Näkymättömiä muureja on maa pullollaan. Suomessa kaikilla nuorilla on mahdollisuus opiskella, täällä ei. Olen niin onnellinen, että kävin nuo espanjan kurssit yliopistolla, koska olen nyt nähnyt maata opiskelijan, työntekijän ja turistin silmin. Kaikki ovat oikeastaan vahvistaneet, että aina ei ole väliä oletko fiksu vaan yhteiskunnallinen asema määrittää pitkälti tulevaisuuden.

Toisin sanoen voin allekirjoittaa, että minulle oli lottovoitto syntyä Suomeen. Jos olisin syntynyt Kolumbiassa, olisin nyt luultavasti tiskarina jossain ravintolassa 200€ kuukausipalkalla. Tai tuo olisi oikeastaan optimistinen lopputulos. Voisin myös asua kadulla, koska olisin riitaantunut perheeni kanssa, eikä tiskarin palkka riittäisi vuokranmaksuun saatikka ruokaan. Eli Suomeen paluu on taas mielessä astetta fiksumpana. Olen tosin kysellyt töitä ympäri maailmaa ja keskustellut yrityksemme rekryihmisten kanssa. Olen huomannut, että avioliitto on vielä iso osa yhteiskuntaamme. Puoliso ei pääse mukaan oikein mihinkään, jos ei ole kyseessä aviopuoliso. Niin epäreilua! Viisumin saa melkein minne vain kuka vain, jos on vain naimisissa. Tämä on laittanut miettimään, että pitäskö sitä kumminkin… 😀

Irtisanoin tänään muuten meidän kämpän. Jostain kumman syystä irtisanomisaika on 3kk, joten oli hieman pakko, kun viisumi ei ole voimassa kuin 21.3. asti ja vielä ei ole selvyyttä, mitä sen kanssa tehdään. Jos siis jäämme tänne maaliskuun jälkeen pitää etsiä uusi kämppä. Toisaalta Bogotassa tuntuu olevan tarjolla paljon airbnb:n kämppiä niin voi olla, että etsitään pariksi kuukaudeksi semmoinen. Sitten olisi enemmän aikaa myydä noita huonekalujakin. Voi voi jännää, mitähän sitä tapahtuu seuraavaksi elämässä 🙂
