Ylihuomenna tulee 3kk täyteen Kolumbiassa ja lisäksi ihan huomaamatta tuli 5 vuotta täyteen nykyisessä firmassa. Aloin miettiä näitä vuosia ja tajusin, että kylläpä sitä ihminen sopeutuu vaikka minkälaisiin tilanteisiin ja ympäristöihin. Viisi vuotta sitten tulin Suomeen oltuani ensin Saksassa töissä ja sen jälkeen Aasiassa reissaamassa. Ajattelin, että kiva sain kesätyön. Noh sen kesätyön myötä olen päässyt tai päätynyt Kolumbiaan, aika montakin kokemusta rikkaampana. Ja joskus olen hölmöyksissäni miettinyt, että työelämä on tylsää. Jos alan miettimään 10 vuotta taaksepäin, jolloin palasin Suomeen oltuani Saksassa au pairina, tulee vielä hullumpi olo. Oliko se tosiaan tässä elämässä? Sen kokemuksen jälkeen meninkin yliopistoon ja siitä alkoi yksi elämäni monista seikkailuista. Aina, siis aina kun elämässä on alkanut uusi vaihe, on se ollut ihanaa, jännittävää, mutta samalla myös haikeaa ja surullista.
Ymmärsin juuri näitä miettiessäni, että elämässäni on taas alkanut uusi luku ja samaan aikaan on ihana muistella kaiholla menneitä ja jännittää, mitä tulevaisuus tuokaan tullessaan. Ihan mahtava fiilis. Elämässä on ollut paljon kaikkea vaikeaa, mutta silti nyt on helppo katsoa taaksepäin ja hymyillä. Tällä hetkellä ei todellakaan ole helppoa töissä millään tavalla, mutta muistellessani menneitä tajuan, että uusi tai muutos, oli se Kolumbia, Saksa tai Vaasa, ei ole ikinä ollut helppoa tai kivutonta, mutta jokaikinen kerta, se on ollut sen arvoista. Lisäksi koitan toppuutella itseäni, että muutos vaatii myös aina aikaa. Vai mitä sanoo mun rakas ystävä, jonka kanssa päätettiin, joku ihan tavallinen päivä, että hei lähetäänkö reissaamaan ja sen kummemmin miettimättä sitten lähdimme.
Eli siis näin perjantai avautumisena, kun Kolumbia voitti jalkapallo matsin Perua vastaan ja koko Bogota oli ihan liekeissä, voin todeta, että tästä kaikesta rankasta seuraa varmasti taas yksi mahtava seikkailu, mitä voin myöhemmin hymyillen muistella. Tänään havahduin nimittäin töissä tunteeseen, että ei hitto, että väsyttää. Väsymys johtui siitä, että olin tehnyt hulluna töitä. Eli siis vaikka 3 kuukautta sitten en osannut kieltä, firma oli täällä ihan mullin mallin ja olin niin sanotusti aivan perkeleen hukassa ja olo oli kuin nallilla kalliolla, niin tänään minä taas olin toimistolla, kuin se olisi maailman tavallisin asia. Jutustelin työkavereiden kanssa espanjaksi ja jopa sain pidettyä koulutuksia, vaikka kieli ei vielä niin sujukaan.
Ihminen siis näköjäään ja todistetusti sopeutuu ympäristöön kuin ympäristöön tai sitten tämä on geeneissä. Minulla kun on suvussa merimiehiä ja perheeni on aina ollut liikkuivaista sorttia. Kai se on jonkinlainen kirous, mutta toisaalta ilman tätä intoa kaikkeen uuteen, olisi minulta jäänyt moni asia näkemättä ja kokematta. Ainiin ja kaikki ne ihmiset, ketä olen tavannut elämäni aikana. Peace!