Onpas mennyt aika paljon aikaa edellisestä kerrasta, kun kirjoittelin. Tämän vuoden lomat on nyt lusittu ja Suomen lomasta selvitty jotakuinkin ehjänä. Ennen lomaa halusin kirjoitella, mutta olin pari päivää kotona vatsataudissa ja kuumeessa. Suomessa harvoin tuli oltua kipeänä. Pääsin seikkailemaan sairaalaankin ja se nyt oli taas ihan omanlainen kokemus. Kukaan ei puhunut englantia, yllätys yllätys. Mutta tauti on selätettiin onneksi myös ilman lääkitystä. Tosiaan työnatajani antoi minulle sairaalan numeron ja sanoi, että mene tähän ja tähän sairaalaan. Yllätys yllätys, kun saavuin paikalle selvisi, että olen ihan väärässä paikassa. Täällä suurena erona Suomeen, on että mihinkään ja kenenkään sanaan ei voi luottaa. Jos kysyt jotain asiaa ja sinulle vastataan niin asia ei välttämättä ole ollenkaan niin. Uskomatonta.
Pari tarinaa pitää vielä täällä jakaa, jotta sitten joskus vuoden päästä voin niitä itsekin lukea ja naureskella. Olen ollut Kolumbiassa nyt neljä kuukautta ja moni asia, joka tuntui aluksi vaikealta on alkanut valkenemaan minulle. Täällä kaikki asuvat perheidensä luona kunnes menevät naimisiin. Eli toisinsanoen 23-vuotias täällä ei vastaa 23-vuotiasta Suomessa. Täällä ei nimittäin lähdetä kotoa ja itsenäistytä samallatavalla kuin kotopuolessa. Tällä on tietenkin monia vaikutuksia myös työelämään. Voitte vain kuvitella…
Palavereista voisin kertoa tuhansia tarinoita. On taitolaji päästä mukaan paltsuun, koska niistä on edelleenkin todella vaikea tietää, koska ne ovat. Porukka menee ja tulee ihan miten sattuu, kalentereista ja kelloista viis. Sen lisäksi palaverissa on todella vaikea saada suunvuoroa. Lisäksi olen kokenut muutaman katastrofipalaverin, missä minun on pitänyt esittää jotain, koska en ole palaverin aikana päässyt ekaa diaa pidemmälle. Tässä on minulla vielä paljon oppimista. Yksi asia on tuntunut entistä pahemmalta Suomen loman jälkeen. Nimittäin liikkuminen täällä, oli kyse sitten autosta tai bussista. Ruuhkat vain ovat ihan jäätäviä. Ja oikeasti VR on ihan hyvä lafka…
Ennen lomaa tein töissä pitkää päivää enkä oikein ehtinyt kirjoitella blogia tai muutenkaan olla yhteydessä kehenkään. Luulen, että tilanne nyt hieman muuttuu ja voin ehkäpä palata normaaliin 8-17:30 työpäivään. Lisäksi olen pitänyt melkein kaikille uusille koulutukset, joten nyt varmaan alkaa täälläkin tilanne hieman tasoittua. Nimittäin melkein kaikki työntekijät ovat täällä vaihtuneet minun täällä olo aikanani. Nimiä on saanut opetella melkein enemmän kuin espanjaa.
Mutta nyt hastaq luego. Ehkä laitan pian enemmän taas kuvia, kun parempi puoliskoni on myös täällä ja voi toimia kameramiehenä. Muistakaa kaverit! “Elämä on matka.” =)
2 replies on “Elämä on matka”
Heippa vaan molemmille. Olen aina välillä käynyt kurkkimassa josko olisi tullut jotakin luettavaa. Ikävä kuulla, että mahatauti ja kuume ovat sinua kiusanneet. Täällä on taas naistenviikko ja ihme kyllä lämmintä sekä aurinkoista, tosin johan se monta viikkoa vettä satoikin. Olisi ollut ihana nähdä teidät ennen sinne lähtöänne, mutta ymmärrän, loma-aika oli suht lyhyt ja paljon kavereita ja sukulaisia, joten väkisin osa jää vähemmälle huomiolle. Kirjoittele/kirjoitelkaa taas lisää kun kerkiätte ja oikein hyvää sekä nautittavaa kesän aikaa sinne "maailman ääriin".
Moikka! Eilen tuli postia Tiinalta Hollannista eli kylla tanne posti kulkee, mutta sekin oli lahetetty kesakuussa eli viela on toivoa, etta mummon kirje tanne saapuu. Ensi vuonna varmasti taas nahtaillaan kun tullaan kotiin. Ainakin kaymaan ja sitten pidemmaksi aikaa!