Kohta on vuosi takana Kolumbiassa. Aika on taas tehnyt kepposet, koska vuosi on tuntunut todella pitkältä, mutta samaan aikaan huomaan, että vuodessa olen siirtynyt lähtöpisteestä ihan uuteen paikkaan. Silti jok apäivä tapahtuu uutta ja joutuu painimaan samojen asioiden kanssa kuin ihan aluksi. Nyt taas muistan, että kielenoppiminen on elinikäinen prosessi ja nyt sitä pitää taas järjestää samat paperit viisumia varten kuin vuosi sitten ja yhtä vaikeaa se on edelleen.
Lisäksi viime viikolla lompakkoni vietiin Transmileniossa. Olin matkalla kotiin töistä ja hauskinta tässä on, että lompakko oli viety huomaamattani repusta täpötäydessä bussissa. Loppu hyvin kaikki hyvin, mutta on se kumma miten jotkut osaa. Näköjään en ole myöskään itse fiksuuntunut tai oppinut varovaiseksi. Arjeksi se elämä muuttuu ihan missä vain näköjään, koska ei täällä osaa pelätä sen kummemmin kuin Suomessakaan.
Kuukauden päästä olisi aika sitten luovuttaa asunto. Onneksi tavaraa ei ole kertynyt hirveästi niin päästään aika helpolla muuton kanssa. Kaikki muu alkaa olla hoidossa, mutta netti pitää vielä irtisanoa ja viimeiset laskut maksaa. S:llä loppuu tämän kuun lopussa espanjan kurssi ja meidän on sitten tarkoitus muuttaa Cali:in. Ihan hauskaa päästä uusiin, kuumiin ympyröihin. Mukavaa kevättä Suomi, ensi viikolla kuulemma lämpenee.